Huomio, huomio, kaikki lentopallon ystävät! Hirvensalossa pelataan tänä talvena kansallisen tason lentopalloa. Turun Urheiluliiton naisten lentopallojoukkue TuULettaret nousi tälle kaudelle 1-sarjaan eli toiseksi korkeimmalle valtakunnalliselle sarjatasolle. Joukkue pelaa kotipelinsä Wäinö Aaltosen koulun Paavo-hallissa.
Sarjassa on kymmenen joukkuetta. Tuulettarien tavoitteena on päästä pudotuspeleihin, sanoo joukkueen libero Neea Hoteila. ”Meillä on kokenut ja osaava joukkue, joten pärjääminen tällä uudella tasolla on ihan realistista.”
Tuulettaret on aloittanut sarjan kahdella voitolla. Lokakuun alussa kaatui vierasottelussa Raision Urheilijat, ja ensimmäisessä kotiottelussa kaatui lempääläinen Lempo-Volley. Joukkueessa onkin hyvä henki päällä, Hoteila sanoo.
”Joukkueeseen tuli uusia pelaajia ja olemme harjoitelleet yhdessä vasta kaksi kuukautta, joten ihan valmista ei ole vielä. Uusia kuvioita pitää harjoilla. 1-sarjan taso on selvästi kovempi kuin 2-sarjassa.”
”Olemme todella iloisia, että saamme harjoitella ja pelata Paavo-salissa. Se on hyvä pelipaikka kotiotteluille.”
Ensimmäisessä kotiottelussa oli 84 tilastoitua katsojaa. Hirvensalossa pelaaminen sopii joukkueelle myös sen takia, että joukkueen perusti viisi vuotta sitten Nella Valtonen, joka on syntynyt ja asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Hirvensalossa.
Tuulettaret-nimi on ollut käytössä Turun Urheiluliiton joukkueella jo takavuosina, ja se päätettiin ottaa myös uuden joukkueen nimeksi. Tuulettarien joukkueessa on tällä kaudella 14 pelaaja, joten jokaisella pelipaikalla on pelaaja. Joukkuetta valmentaa viimevuotiseen tapaan Tommi Syrjälä.
Ykkössarjaan nouseminen asetti uusi vaatimuksia. Tuomareita pitää olla nyt neljä, sarjamaksu on suurempi ja pitkiä pelimatkoja tulee lisää eli kustannukset kasvavat. Yhteistyökumppaneita siis tarvitaan.
Joukkueen vanhin on syntynyt vuonna 1991 ja nuorin vuonna 2000. Turun Urheiluliiton lentopallojaoston puheenjohtaja Anne Lehmus-Valtonen sanoo, että lentopallo ei olekaan ihan nuorukaisten peli, vaan pelaaja on parhaimmillaan 30 ikävuoden molemmin puolin. Toki
juniorina pelaamisen voi aloittaa jo varhain, vaikka laji onkin teknisesti vaativa.
”Aloitin pelaamisen, kun olin seitsemän. Lentopallo on ollut siitä lähtien ykköslajini”, Neea Hoteila sanoo.
Turun Urheiluliitolla on tyttöjen lentopallojoukkue E-junioreista B-junioreihin. Seura on ainoa turkulainen lentopalloseura, jolla on junioritoimintaa. Seuralla on kaksi naisten joukkuetta kolmossarjassa, ja lisäksi naisille ja miehille on tarjolla harrastelentopalloa.
Tulijoita juniorijoukkueisiin on Lehmus-Valtosen mukaan riittänyt: ”Meillä on positiivinen ongelma, kun kaikkia halukkaita ei välttämättä voida ottaa joukkueisiin. Suurin syy tähän on vapaiden salivuorojen puute. Koulujen liikuntasaleja on pois käytöstä sisäilmaongelmien vuoksi, mikä on vaikeuttanut tilannetta entisestään.”
”Turun Urheiluliitto on kilpaurheiluseura, ja tavoitteena on luonnollisesti mahdollisimman hyvä menestys. Olemme kuitenkin myös kasvattajaseura, jossa oppii sosiaalisia suhteita ja tärkeitä arvoja. Ohjenuorana on ollut koko seuran historian ajan antaa mahdollisuus harrastamiseen, joten pyrimme
antamaan lentopallomahdollisuuden mahdollisimman monelle.”
Kotiottelut alkavat lauantaisin kello 17. Katsomoon varmasti mahtuu, mutta paikalle kannattaa tulla joka tapauksessa hyvissä ajoin. Siten voi nimittäin varmistaa, että pääsee osille puffetin leipomuksista.
”Pelaajat leipovat vuorollaan kaiken itse. Tarjolla ei ole siis mitä tahansa tusinapullaa”, Neea Hoteila hehkuttaa.
TuULettaret-joukkueen runkosarjan kotiottelut:
- 29.10. LP Vampula Akatemia
- 12.11. PuMa Volley
- 3.12. Kuortaneen valmennuskeskus
- 10.12. Vaasan Kiisto
- 7.1. Joen Juju
- 14.1. Raision Urheilijat
- 4.2. LP Viesti Akatemia
- 18.2. Tapanilan Erä
Ottelut lauantaisin klo 17.00 Paavo-hallissa.