Yksi Suomen tunnetuimmista dekkarihahmoista, yksityisetsivä Jussi Vares, viihtyy tunnetusti Turun keskustan kuppiloissa ja ravintoloissa. Miehen vakituisen asuinpaikan kirjailija Reijo Mäki on sijoittanut Läntisen Pitkänkadun maisemiin Puolalanpuiston rinteeseen. Öitään Vares voi tosin tunnetusti viettää vaihtelevissa osoitteissa.
Muuttoliike Hirvensaloon ja Kakskertaan on vuosi vuoden jälkeen positiivinen, ja väkiluku saarilla kasvaa. Ikinuori keski-ikäinen Vares kuuluisi varmaan siihen ryhmään, jonka luulisi etsivän mielellään uutta osoitetta saarilta. Miten on, kirjailija Mäki, voisiko Vares asua esimerkiksi Hirvensalossa?
“Vaikea kysymys. Ehkei Vares halua pysyvästi muuttaa pois keskustasta. Eihän Hirvensalossa ole oikein julkista paikkaa missä istua iltaa ystävien kanssa. Luulen, että Vareksen voisi olla vaikea sopeutua tilanteeseen.”
“Mutta kesäksi vuokrattava mummonmökki – kallion kupeessa Kakskerrassa umpikujatien päässä – voisi olla Jussille omiaan jonkinlaisena piilopaikkana ja rauhoittumisretriittinä.”
Valtaosa Vares-kirjoista sijoittuu Turkuun ja lähialueille. Vieläkö Turun kokoisesta suhteellisen pienestä kaupungista löytyy uusia paikkoja, joissa Vares voi kulkea?
“Käsitys Turusta pienenä kaupunkina ei pidä paikkansa. Komisario Wallanderin Ystad on noin Kankaanpään kokoinen metropoli, ja kyllä sielläkin aina sattui ja tapahtui.”
“Vielä vuosikymmenien jälkeen, katse osuu täällä aina johonkin ihan uuteen maastopisteeseen. Uusimmassa teoksessa, ”Köyhässä ritarissa” tällaisista voi mainita mm. Martissa sijaitsevan Tonttumäen. Vähän matkan päähän Harvaluotoon olen sijoittanut kuvitteellisen Harfva Gårdin – ikivanhan rusthollin – joka onkin todella erikoinen paikka.”
Saaret ovat esillä useammassakin Vares-kirjassa. Pikisaari esiintyy ainakin kirjoissa Hotel California ja Gekko. Kolmastoista yö -kirjassa venäläisillä illegaaleilla oli omia vedätyksiään Vapparin rannoilla.
“Huolella on tullut näitä saaria koluttua – niin autolla, pyöräilemällä kuin venekuskinakin”, Mäki kertoo.
Maininki jaetaan kesäkuussa uutena alueena nyt myös Majakkarantaan. Siellä on mm. Turun korkein asuinrakennus. Oletko jo hyödyntänyt tämän alueen: “Kyllä silmä on senkin talokolossin poiminut, muistaakseni Vares on siinä pytingissä todella kiperässä tilanteessa jossakin novellissa.”
Miljöön kuvaus on Mäen romaaneissa yksityiskohtaista. Ainakin paikalliset lukijat osaavat helposti sijoittaa tarinan oikeaan ympäristöön. Mikä merkitys miljööllä on kirjailijan näkökulmasta?
“On aina ollut sellainen tuntu ja tekstiin saa oikeanlaisia ja elävämpiä nyansseja, kun poimii miljöiksi ja tiloiksi sellaisia paikkoja, jotka itse tuntee. Tätä tekniikkaa olen suosinut.”
“Ja sitten kun joskus käytän täysin keksittyä paikkaa, niin tulee jopa kummastuneita kysymyksiä asian suhteen. Monesti minulta on tivattu, että onko Kupittaankadulla todella joskus sijainnut matkustajakoti Satumaa? Eipä ole. Mutta kirjassa ”Pimeyden tango” siellä murhataan Tangokuningas Koivikko…”
Saatko ylipäätänsä kirjoistasi paljon suoraa palautetta lukijoilta? Mistä Vares-kirjasta on tullut poikkeuksellisen paljon palautetta?
“Ristiriitaisinta palautetta olen saanut kirjasta ”Hard Luck Cafe”. Siinä jo vanha ja hidas Vares elää tulevaisuuden Turussa. Ikämiehen ammatti on autobordellin lipunmyyjä. Ja kaupunkiin ilmestyy Vareksen poika, josta Jussilla ei ole ikinä ollut hajuakaan. Ja pojalla sattuu olemaan äärimmäisen vaarallinen ammatti.”
“Tätä kirjaa on kuvailtu mm. sanoilla oudoin ja surkein Vares-romaani ikinä – taikka: hiton huikea tarina, ihan paras!”
Otava julkaisi keväällä 34. Vares-kirjan Köyhä ritari. Mauri Sariola kirjoitti aikoinaan 33 Susikoski-kirjaa eli vanha mestari on nyt ohitettu. Minkälainen paalu tämä on urallasi, Reijo Mäki?
“Joku vuosi sitten havahduin ajatukseen, että tämmöinenkin tilanne alkaa tässä olla hilkulla. Ja se jäi kyllä alitajuntaan kytemään.”
“Kun kirja nyt tuli ulos, niin oli se jotenkin pysäyttävä paikka. Piti oikein vilkaista peruutuspeiliin ja huoahtaa urakan päälle. Vares-sarjassa kun on likemmäs 11 000 sivua.”
Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa on 17 000 sivua. Vaikkei se samaan genreen kuulukaan Vareksen kanssa, olisiko sen ohittaminen seuraava sopiva tavoite?
“Hehheh, pakko kaivaa taskulaskin avuksi. Eli jos lähdetään siitä, että normi-Vares on tuollaiset 350 sivua, niin sitten pitäisi saada aikaiseksi vielä vähintään 17 Vares-romskua… eli enpäs nyt lähde tässä suoralta kädeltä niitä kaikkia lupaamaan…”
Teksti ja kuva: Seppo Kemppainen
Juttu on julkaistu Maininki-lehdessä 4/2023 (kesäkuu).