Turun saarten oma media – Maininki siirtyi Hirvensalo-seuralle

Painettu Maininki-lehti lopetti syksyllä 2023, mutta Maininki-verkkolehti jatkaa ilmestymistään. Verkkolehti siirtyi keväällä 2024 Hirvensalo-seuran julkaistavaksi. ”Toivomme Maininkiin juttuja Hirvensalosta, Satavasta ja Kakskerrasta sekä myös Ruissalosta”, sanoo seuran puheenjohtaja Jari Hauninen.

”Hienoa, että kaupunginosalehdelle löytyi jatkaja paikallisesta toimijasta. Olen iloinen siitä, että toiminta jatkuu”, toteaa Mainingin aiempi omistaja ja päätoimittaja Seppo Kemppainen.

Vuodesta 2008 alkaen ilmestynyt Maininki on Turun Saarten oma media. ”Saarilla elämä on omaleimaista. Hirvensalossa, Satavassa ja Kakskerrassa sekä Ruissalossa meitä yhdistävät meri ja luonto sekä historia. Maininki on täällä monille tärkeä”, Jari Hauninen pohtii.

”Olen erittäin otettu, että Seppo kääntyi juuri Hirvensalo-seuran puoleen. Mainingin säilyttäminen on kulttuuriteko. Toivomme juttuja laajasti niin saarten yhdistyksiltä ja muilta toimijoilta kuin saarelaisilta – täällä asuvilta sekä työskenteleviltä”, Jari jatkaa.

Myös yrittäjät voivat tällä yhteisellä alustalla kertoa toiminnastaan ja palveluistaan. Jari toivoo, että tämä kannustaisi ihmisiä käyttämään lähipalveluita.

Lähetä juttusi ilmaiseksi Maininkiin!

Maininki-verkkolehden päätoimittajana on aloittanut Aira Kuvaja. Hän on Hirvensalo-seuran sihteeri ja Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin toiminnanjohtaja.

”Tavoitteeni on, että Maininki osaltaan kokoaa saarelaisia, lisää yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja yhteenkuuluvuutta. Yksinäisyyden vähentäminen on yksi Hirvensalo-seuran tavoitteista, ja siihen yhteinen alusta on omiaan”, Aira linjaa.

Aira
Aira Kuvaja toivoo, että Maininkiin lähetettäisiin monipuolisesti juttuja Turun saarilta.

Saarten toimijat voivat lähettää artikkeleita ja kuvia Maininkiin sähköpostitse osoitteeseen taide.kappeli@gmail.com

Toimitus pidättää oikeuden muokata saapunutta aineistoa.

Lisätietoja saa Aira Kuvajalta, p. 0440 550 370 ja 040 500 8316.

Maininki ilmestyy osoitteessa https://www.maininkilehti.fi/

Tapahtumakalenteri, jossa tapahtumia voi ilmoittaa ilmaiseksi, on osoitteessa https://www.maininkilehti.fi/tapahtumakalenteri/

Myös Mainingin Facebook-sivu kannattaa ottaa seurantaan, https://www.facebook.com/MaininkiLehti