KARAVAANARIT PANEVAT MARGARETAN ALUEEN KUNTOON
Margareta Camping on vuokrattu kymmeneksi vuodeksi SF Caravan Turku -yhdistykselle.
Hirvensalo on saari Turun edustalla ja se kuuluu Maininki-lehti levikkialueeseen. Lehti jaetaan HIrvensalossa kotitalouksiin ja sen voi myös ottaa mukaan alueen kaupoista.
Margareta Camping on vuokrattu kymmeneksi vuodeksi SF Caravan Turku -yhdistykselle.
Urakkasopimuksen on allekirjoitettu. Uusi Hirvensalon seurakuntakeskus valmistuu ensi vuoden aikana.
Hirvensalon seurakuntakeskus aiotaan saada valmiiksi ensi vuoden loppuun mennessä.
Hirvensalo-seuran Arboretumpolulle istutettiin huhtikuun lopulla Anni ja Unto Polvianderin muistopuu.
Hirvensalon hiihtokeskus voi siirtyä uudelle palveluntuottajalle. Kaupunki on käynnistämässä kilpailutusta.
Kansainvälisen Global Cities -koulutusohjelman toiminnassa yhdistyvät globaalikasvatus ja Agenda 2030 -ohjelma.
Illoisten siirtolapuutarhan uusilta vuokralaisilta peritään jatkossa hieman aikaisempaa korkeampi aloitusmaksu.
Wäinö Aaltosen koulun uudisrakennus aiotaan toteuttaa hankesuunnitelman mukaisesti, vaikka kustanukset ovat nousussa.
Hirvensalon Nuorisoteatterissa valmistaudutaan esittämään hyväntahtoista jännitystä.