Wäinö Aaltosen koulun uudisrakennus aiotaan toteuttaa hankesuunnitelman mukaisesti, vaikka rakentamiskustannusten yleinen taso on noussut huomattavasti.
Viime vuoden lopulla tehdyn uuden arvion mukaan uudisrakennuksen rakentaminen maksaa 6,4 miljoonaa euroa. Hankeselvityksessä tavoitehinta oli 4,75 miljoona euroa.
Yleisen hintatason kohoamisen lisäksi kustannuksia nostavat myös piha-alueen rakentamisen laatuvaatimusten tarkentumnen ja vanhan lämmönjakokeskuksen purkaminen.
Kaupunginvaltuusto käsittelee kustannusarvion muutosta maanantaina 23.1.
Valtuuston kesäkuussa 2021 hyväksymän tilaohjelman mukaan uudisrakennukseen tulee opetustiloja, aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä esiopetuksen tiloja. Hankesuunnitelmassa on varauduttu 160 oppilaaseen, neljään esiopetusryhmään ja 90 lapseen aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
Uudisrakennus sai rakennusluvan marraskuussa. Rakennus tulee paikalle, josta on jo purettu aikaisempi Ylikylän koulu-ja kirjastorakennus.