Merelle melojan mieli
On vaikea keksiä toista tapaa päästä samalla tavalla lähelle merta kuin kajakilla meloessa.
Saarelaisten oma lehti
On vaikea keksiä toista tapaa päästä samalla tavalla lähelle merta kuin kajakilla meloessa.
Mitä kuuluu? -sarjassa vieraana Mira Eklund. Koulutukseltaan Mira on geronomi, ja joskus joku on sanonut, että geronomi on ikäihmisten asianajaja.
Tietokirjailija Maurits Hietamäki koostaa lapsuutensa saaresta, Hirvensalosta, historiikkia. Raakateksti on ehtinyt jo parinsadan sivun mittaan, mutta lisää juttuja kaivataan silti.
Meressä on saari, jossa on järvi, jossa on saari. Tai oikeastaan monta saarta.
Sellainen on Kakskerta.
Yksi Turun komeimmista kaupunkimaisemista avautuu Wäinönjyrkän huipulta.
Vuonna 1793 rakennettu Brinkhallin kartano on saanut uuden alun. Katto on saatu vesitiiviiksi ja kunnostustöitä jatketaan sisällä.
Forum Marinumin edustalta kuuluu iloinen jälleennäkemisen nauru. Seulussa perheineen kesiään 1950-luvulla viettäneet lapset tapaavat jo kolmatta kertaa vuosikymmenten jälkeen.
Kyltissä lukee Maija ja Kalevi. Se osoittaa kohti punaista tupaa, jossa asuvat Maija ja Kalevi Rothberg.