Syvälahden eskarilaiset tempaisivat
Syvälahden eskarilaiset tempaisivat lauantaina myymällä valmistamiaan keksejä ukrainalaisten lasten hyväksi. Kodeissa valmistetut keksit tekivät hyvin kauppansa.
Saarelaisten oma lehti
Syvälahden eskarilaiset tempaisivat lauantaina myymällä valmistamiaan keksejä ukrainalaisten lasten hyväksi. Kodeissa valmistetut keksit tekivät hyvin kauppansa.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on kutsunut koolle laaja-alaisen yhteistyöryhmän kalankasvatuksen ympäristötavoitteiden edistämiseksi. Tavoitteena on pysyvä toimintamalli.
Turun nuorisovaltuusto jakoi rahaa kuudelle nuorten ideoimalle hankkeelle.
Monet lapsiperheet kaipaavat elämäänsä isovanhempaa. Isovanhemmat saattavat kuitenkin asua kaukana tai eivät muuten voi olla läsnä perheen arjessa. Punainen Risti käynnistää varaisovanhempitoiminnan Turussa.
Hyvät elintavat ovat yhteydessä onnellisuuden lisääntymiseen, todetaan tutkimuksessa, jota tehtiin lähes kymmenen vuoden seurannassa. Onnellisuuden kasvu voi motivoida elintapamuutoksiin.
Asukasbudjettiin tuli runsaasti ehdotuksia saarilta. Ehdotuksista järjestetään äänestys huhtikuussa, ja eniten saaneet ehdotukset toteutetaan ensi vuonna.
Turun pormestaristo vierailee toukokuussa Kakskerrassa. Vierailu on osa Turun kaupungin aluetyötä, jota aktivoidaan uudestaan koronaepidemian jälkeen.
Maininki-lehti on aloittanut yhteistyön Arkipelagia-seuran kanssa. Lehti julkaisee jatkossa seuran tuottamia artikkeleita seuran toimintaan liittyvistä aiheista.
Turun seudun joukkoliikenne antaa Ukrainan sodan pakolaisille mahdollisuuden matkustaa ilmaiseksi. Ukrainan passin lisäksi ei tarvita muuta lippua.
Turun kaupunki valmistautuu ottamaan vastaan Ukrainan sotaa pakevenia pakolaisia. Tilanteeseen varaudutaan yhteistyössä muiden kuntien ja myös järjestöjen kanssa.